Merimiehet ovat tunnetusti parhaita tarinankertojia. Elokuvissa vanhat merimiehet kertovat baarissa monien koettelemusten ja vastoinkäymisten kautta oppimiaan viisauksia. Merimiesten tarinoista kirjoitetaan kirjoja. Ei ihme, että kun risteilijät kokoontuvat yhteen auringonlaskun merkeissä, he siirtyvät tarinoiden pariin sen jälkeen, kun puheet säästä ja yön aikana käytetystä ankkurikaukalosta ovat laantuneet.
Kokemukseni mukaan parhaat tarinat harvoin liittyvät kauniisiin purjehduksiin 15 solmun tuulessa, jotka päättyvät upeaan auringonlaskuun. Ei, parhaat tarinat kertovat ongelmista, jotka syntyvät, vaikka kaikki muu on näennäisesti myös kasassa sinua vastaan: myrskyt riehuvat, ankkuri laahaa ja – kaiken huipuksi – moottori ei käynnisty. Nämä tarinat sitovat purjehtijat yhteen, antavat heille toveruuden tunteen ja antavat heille mahdollisuuden oppia toistensa virheistä sen sijaan, että he tekisivät niitä uudelleen ja uudelleen.
Pohjimmiltaan nämä tarinat kertovat ongelmanratkaisusta. Ne ovat mielenkiintoisia, koska ne tapahtuvat tilanteissa, joissa resurssit ovat rajalliset ja joissa ajatteleminen on ratkaisevan tärkeää, jotta kohtaamasi ongelma voidaan ratkaista. Ne ovat tarinoita järjestelmistä, joita merimiehet käyttävät monien kohtaamiensa ongelmien ratkaisemiseen, järjestelmästä, jossa näyttää olevan tietty toimintajärjestys.
Esimerkkitapaus: mieheni ja minä olimme hiljattain risteilemässä Belizen syrjäisillä atolleilla parin kaveriveneen kanssa. Me kolme muodostimme melkoisen eklektisen flotiilin: Rumban 41-jalkainen alumiininen yksirunkoinen Tarka matkusti 30-jalkaisen itse rakennetun Wharram-katamaraanin Whipper Snapperin ja 44-jalkaisen Dean-katamaraanin kanssa. Yhdessä vietimme päivämme snorklaten, keihäskalastellen, purjehtien ja tietysti auttaen toisiamme korjaamaan rikkinäisiä veneitämme.
Vanha sanonta pitää paikkansa: ei ole väliä, oletko kalliilla katamaraanilla vai itse rakennetulla puisella yksirunkoisella veneellä, kaikki veneet hajoavat – kuten sinä päivänä, kun olimme snorklaamassa, ja Dean-kaverimme tuli kertomaan meille, että hän oli juuri pudottanut peräsimensä, ja se istui tällä hetkellä merenpohjassa 15 jalkaa pinnan alapuolella. Olimme keskellä ei mitään: aika aloittaa ongelmanratkaisu!
Ensimmäinen askel on arvioida ongelman todellinen luonne. Tämä saattaa kuulostaa alkeelliselta, mutta jotkin ongelmat on helpompi määritellä kuin toiset. Tässä tapauksessa peräsin oli irronnut veneestä, mikä kuulostaa melko yksinkertaiselta. Oli kuitenkin useita muita tekijöitä, jotka oli myös otettava huomioon.
Ensinnäkin vene oli ankkurissa, mikä tarkoitti, että se kellui hetken aikaa suoraan peräsimen päällä ja ajautui sitten 30 jalan päähän. Tämä oli siis otettava huomioon ratkaisua kehitettäessä. Peräsin oli myös erittäin painava ja 11 jalkaa veneen kahden rungon pohjan alapuolella, joten pelkkä uiminen alas ja sen nostaminen ylös ei tullut kysymykseen. Lisäksi ongelmana oli se, että veneessä oli kaksi runkoa. Jos peräsin putoaa yksirunkoisessa veneessä, se on helppo nostaa nosturina toimivan puomin avulla takaisin ylös ja paikoilleen suoraan veneen perän taakse. Katamaraanissa molemmat peräsimet ovat kuitenkin kaukana veneen keskilinjasta. Puomin käyttäminen ei ollut vaihtoehto, ja jouduimme miettimään, miten nostaisimme jotain painavaa kohti jommankumman rungon keskikohtaa, toisin kuin veneen varsinaista keskikohtaa.
Kun ongelman tai ongelmien tarkka luonne oli määritetty, seuraavaksi oli varmistettava, ettei ollut muuta välitöntä vaaraa, joka olisi voinut pahentaa nykyistä tilannetta. Tämä vaihe jätetään usein huomiotta, ja vaikka siitä aiheutuvista komplikaatioista voi syntyä myöhemmin hienoja tarinoita (“Olimme siis myrskyn huipulla, purjeet revittyinä ja yritimme saada moottorin käyntiin, kun akut loppuivat ja karttaplotteri ja tutka lakkasivat toimimasta…”), niitä on silti parasta välttää.
Sanotaan esimerkiksi, että moottorisi on yhtäkkiä epäkunnossa ja olet ankkurissa. Nyt on oikea aika ottaa toinen ankkuri, ei pimeän tultua tai kun jokin ikävä räntäsade on jo tulossa. Ei tarvitse lisätä laahaamista jo kohtaamiesi ongelmien joukkoon. Sinulla on muutenkin jo tarpeeksi töitä. Nyt jo puoliksi peruuttamattoman Dean-ystävämme tapauksessa olimme onnekkaita, että mikään muu ei uhannut lisätä jo ennestään epävakaata tilannetta.
Lopuksi on aika ottaa kolmas vaihe: “Suunnitelmat”, ja kyllä, se on “suunnitelmat”, monikossa, sillä suunnitelma A yksinään harvoin ratkaisee ongelman. Itse asiassa joskus pääset aina aakkosten Q, R ja S-päähän asti, ennen kuin jokin napsahtaa kohdalleen. Hyvä uutinen on, että tämä kolmas vaihe on myös hauskin. Tässä tapahtuu taikaa. Meidän tapauksessamme kaikki osallistuivat ideointiin. Huonoja ideoita ei ollut. Kaikki kokosivat yhteen opitut asiat, mekaanisen tietämyksen ja kirjoista luetut nippelitiedot etsiessään ratkaisuja. Lopulta keksimme suunnitelmat A, B ja C.
Suunnitelmassa A oli tarkoitus päästää suursiima irti ja kääntää puomi mahdollisimman pitkälle kohti peräsintä. Tämän jälkeen sidoimme siiman peräsimen ympärille ja kiinnitimme sen puomiin. Sitten nostimme puomia ja sen jälkeen peräsintä nostolaitteen avulla. Koska peräsin olisi sivussa tyyrpuurin puoleisesta rungosta, kaksi tai kolme ihmistä yrittäisi myös heilauttaa peräsintä lähemmäs sisääntulokohtaa toivoen, että se ei heilahtaisi veneen keskiviivaa kohti vaan pikemminkin tyyrpuurin puoleisen rungon keskiviivaa kohti. Tämä vaihtoehto oli helpoin, mutta myös epätodennäköisin.
Suunnitelmassa B oli tarkoitus ottaa veneilijän tuoli ja kuppia se peräsimen pohjan ympärille sen jälkeen, kun peräsin oli asetettu pystyyn. Kiinnittäisimme myös tuolin molemmille puolille köyden, joka kulkisi jonnekin rungon kummallekin puolelle. Kun kaksi miehistön jäsentä toi peräsimen ylös käyttämällä palikoita, pari muuta ihmistä vedessä ohjasi peräsimen paikalleen.
Lopuksi oli vielä suunnitelma C, jossa veimme pari kanisteria vettä peräsimeen ja kiinnitimme yhden kummallekin puolelle siimalla. Kun kanisterit oli kiinnitetty, syrjäytimme hitaasti niiden sisältämän veden Whipper Snapperin vesipiippu-tyyppisen sukelluskompressorin avulla ja nostimme peräsimen pintaan. Siellä pari sukeltajaa ohjasi peräsimen paikoilleen, kun kolmas sisäpuolella työskentelevä henkilö kiinnitti sen paikoilleen.
Suunnitelmat oli laadittu, ja seuraavaksi oli kerättävä tarvittavat varat. Työkalut, laitteistot, varaosat ja ystävälliset auttajat kuuluvat kaikki tähän kategoriaan. Tarvittavien työkalujen saatavuus voi olla ratkaisevaa sen välillä, päätyykö osa sinne, minne se kuuluu, vai joutuuko se pilssiin – tämän olemme oppineet kokemuksesta. (Pilssi on täynnä esineitä todisteena siitä.) Dean-aluksella jollat hajaantuivat kuin lentävät kalat, kun palasimme omiin aluksiimme keräämään työkaluja ja osia ja pukemaan uimapuvut.
Kokoonnuttuamme uudelleen tiimi pani A-suunnitelman täytäntöön. Heti kun peräsin oli nostettu neljännes tuuman verran irti maasta, kävi kuitenkin selväksi, ettemme koskaan saisi puomia tarpeeksi lähelle runkoa ohjaamaan peräsintolppaa sinne, minne se kuuluu. Itse asiassa se päätyi heilumaan kauemmas paikasta, jossa sen piti olla, kuin mitä se oli ollut aiemmin. Suunnitelma A ei selvästikään onnistunut. Siirrytään suunnitelmaan B.